Lastentarvikkeet.fi

 

Turvaistuimet


Turvallista matkaa!

Jos lapsiperhe liikkuu autolla, on lapselle hankittava turvaistuin. Lain mukaan kaikkien alle 135 cm pitkien tulee matkustaa autossa painon perusteella valittavassa turvalaitteessa. Tutkimukset osoittavat selvästi, että ilman turvaistuinta autossa matkustava lapsi on onnettomuustilanteessa täysin suojaton. Kun kyse on lyhyestä matkasta ja hitaista nopeuksista, voi joskus tuntua, ettei asialla niin väliä ole. Pitäessään lasta sylissä tai oman turvavyönsä alla aikuinen ottaa kuitenkin aina vakavan riskin. Kolarivoimat ovat pienissäkin nopeuksissa yllättävän suuret. Testissä 8 kg painava nukke lensi aikuisen käsistä, kun auto pysähtyi äkkiä 20 km:n tuntinopeudessa. Aikuisen velvollisuus on huolehtia lapsensa liikenneturvallisuudesta.

Jos perheellä ei ole omaa autoa ja turvaistuimelle on tarvetta vain satunnaisesti, on istuimen vuokraus eräs vaihtoehto. Vuokraistuimia voi tiedustella ainakin Mannerheimin Lastensuojeluliitolta ja Suomen Punaiselta Ristiltä. Myös taksiin saa turvaistuimen, kun taksin tilaa hyvissä ajoin etukäteen. Jotkut hankkivat varaistuime esimerkiksi toisella paikkakunnalla asuvien isovanhempien autoon. Pääasia on, että lapsen turvallisuus taataan jokaisella automatkalla.

Turvaistuimen valinta

Varmin tapa saada laadukas turvaistuin on ostaa se lastentarvikkeita myyvästä liikkeestä. Istuimessa tulee olla ns. E-hyväksyntä. Istuimen tyyppi valitaan ensisijaisesti lapsen painon mukaan. Myös lapsen pituus on otettava huomioon, sillä usein lapsi kasvaa pituutensa osalta ulos istuimesta huomattavasti aikaisemmin kuin painon. Nyrkkisääntönä on, että istuin täytyy vaihtaa isompaan, kun lapsen päälaki ylettää istuimen yläreunaan.

Vauva

Vauvan turvaistuinta kutsutaan myös turvakaukaloksi. Vauvat mahtuvat kaukaloon keskimäärin 6 kk:n - 1 vuoden ikään asti. Kaukalo kiinnitetään autoon selkä menosuuntaan. Sitä ei saa koskaan asentaa etuistuimelle, joka on varustettu airbagilla eli turvatyynyllä.

Jos kaukalon haluaa irrottaa autosta usein ja kantaa siinä vauvaa esimerkiksi kauppareissuilla, on syytä valita malli, joka on helppo kiinnittää ja siirrellä autosta sisään ja ulos. Joissakin malleissa on autoon kiinteästi asennettava alusta, johon kaukalo napsautetaan kiinni erillisellä pikalukolla. Muutamat kaukalot taas pystyy kiinnittämään yhteensopiviin lastenrattaisiin.

Pieni lapsi (noin 1-3 v.)

Vauvaiän jälkeen lapsi siirtyy kaukalosta turvaistuimeen. Turvaistuinten painorajat ovat useimmiten 9-18 tai 15-25 kg. Istuin voi olla joko pelkästään selkä menosuuntaan kiinnitettävä tai käännettävä malli. Pienten lasten on turvallisinta matkustaa autossa selkä menosuuntaan ainakin 3 vuoden ikään asti.

Turvaistuinta hankittaessa on hyvä sovittaa sitä omaan autoon. Näin näkee, minkä mallinen istuin sopii autoon parhaiten ja mille paikalle. Istuinta ei saa koskaan kiinnittää etuistuimelle, joka on varustettu airbagilla eli turvatyynyllä. Eräs monien vanhempien kohtaama ongelma on jalkatilan vähyys lapsen kasvaessa. Jos tilaa ei ole, lapsi joutuu selkä menosuuntaan matkustaessaan istumaan jalat koukussa. Se ei ole vaarallista, mutta vaikuttaa matkustusmukavuuteen. Kannattaa siis valita istuin, joka jättää pitemmillekin jaloille tilaa. Näin istuinta ei tarvitse kääntää liian aikaisin. Jos tiedossa on istuimen siirtämistä autosta toiseen, on hyvä vertailla myös istuinten kiinnitys- ja säätötapoja. 

 Isompi lapsi (noin 4-10 v.)

Turvaistuimen jälkeen lapsi matkustaa turvavyöistuimessa tai turvakorokkeessa, joiden painorajat ovat noin 15-36 kg. Turvavyöistuin tarkoittaa istuinta, jossa ei ole omia vöitä, vaan jossa lapsi istuu auton turvavöihin kiinnitettynä. Jotkin turvaistuimet pystyy muuntamaan turvavyöistuimiksi. Varsinaisilla vyöistuimilla on kuitenkin pitempi käyttöikä, sillä ne ovat korkeampia ja niissä on erilaisia säätömahdollisuuksia. Turvavyöistuin on pelkkää koroketta parempi vaihtoehto, koska se tukee lapsen päätä ja vartaloa.

Jos auton etupenkki on varustettu turvatyynyllä, on isommankin lapsen turvallisinta matkustaa takapenkillä. Koska turvatyyny laukeaa erittäin kovalla voimalla, on siitä tutkimusten mukaan alle 13-vuotiaille lapsille enemmän vaaraa kuin hyötyä.



Ohjeita istuimen turvalliseen käyttöön

1. Jotta turvaistuin suojaisi onnettomuustilanteessa, se tulee kiinnittää autoon oikein. On siis syytä noudattaa käyttöohjeita tarkasti. Tarvittaessa apua voi pyytää turvaistuimia myyvistä liikkeistä, joissa autetaan mielellään.

2. Selkä menosuuntaan kiinnitettävää turvaistuinta ei saa koskaan asentaa etuistuimelle, jossa on airbag eli turvatyyny. Turvatyyny aiheuttaa voimalla lauetessaan lapselle hengenvaaran.

3. Istuin kiinnitetään auton vöillä mahdollisimman napakasti. Myös istuimen omat vyöt tulee laittaa lapselle riittävän tiukalle - luonnollisesti kuitenkin niin, että lapsella on hyvä olla. Säätöjä muutetaan tarvittaessa esim. vaatteiden paksuuden perusteella. Näin varmistetaan, että lapsi liikkuu törmäystilanteessa mahdollisimman vähän.

4. Lapsen on turvallisinta matkustaa selkä menosuuntaan ainakin 3-vuotiaaksi. Lapsen kaularanka ei ole riittävän vahva kestämään kolarivoimia ilman tukea. Jos istuin käännetään liian aikaisin kasvot menosuuntaan, sen antama turva heikkenee 90 prosentista 50 prosenttiin.

5. Jos tapahtuu kolari, on istuin vaihdettava uuteen. Vaikka istuin näyttäisi päällisin puolin ehjältä, on törmäys saattanut vaurioittaa sen rakennetta eikä sen turvallisuudesta ole enää takeita. Myöskään kovin vanhaa istuinta (lähemmäs 10 vuotta) ei kannata enää käyttää mahdollisen haurastumisen vuoksi.